Pian Suomesta tultua läksimme Vietnamiin. Matka oli pitänyt varata ja järjestää hyvissä ajoin viime vuoden puolella, sillä oli kiinalaisen uuden vuoden aika. Myös Vietnamissa juhlitaan samaista aikaa ja ihmisillä oli loma sielläkin. Se näkyi kauppojen kiinni olona eikä kaikkia palveluja ollut saatavana. Mutta se ei ainakaan minua häirinnyt.

Vung Tao-niminen rantakaupunki on Etelä-Vietnamissa lähellä entistä Saigonin ja nykyistä Ho Tsi Minhin kaupunkia.

 

 

Laskuveden aikaan kalastajien veneet olivat kuivalla maalla.

Meri-ilma oli mukavan pehmeää ja lämmintä ja ympäristö muutenkin kasvulle suotuisaa. Hotellimme oli rannan lähellä rinteessä. J toivoi matkalta, että hän voisi palmun alla lukea kirjaa. Se toive toteutui hyvin, sillä hotellin pihoilla oli ihana puutarha polkuineen, palmujakin.

 

 

Tässä on J meidän huushollimme pikku parvekkeella. Esitteen mukaan kaikista huoneista  oli näköala merelle ja näin oli myös meidän villastamme, kun oikein tiirasi.  Olimme tyytyväisiä paikkaan, sillä vaikka korkeammalta olisi voinut nähdä laajemman merinäköalan, olisi siellä ollut varmasti kuumempi kuin alakerrassa, missä puut varjostivat. Lämmintä nimittäin piisasi. Huoneemme ilmastointilaitteet puhisivat yötä päivää.

Iltaisin tuli pimeää nopeasti heti auringonlaskun aikaan. Kansa tuli ulos vaeltelemaan ja erityisesti ajelemaan rantakatua edes takaisin. En ole missään nähnyt niin paljon kaksipyöräisiä ajokkeja kuin Vung Taussa.  Autoja oli myös tietenkin, mutta autot olivat kerrassaan kaksipyöräisten massojen armoilla liikenteessä eikä autoilla näyttänyt pääsevän eteenpäin yhtään sen nopeammin kuin  moottoripyörillä. Katujen iltaelämä oli vilkasta.

 

 

Varmasti katukeittiöistä olisi saanut  vatsansa täyteen. Emme kuitenkaan uskaltaneet Vietnamissa emmekä ole uskaltaneet oikein muuallakaan syödä kaduilla. Nyt myöhemmin  voin kyllä todeta ihan kokemuksesta, ettei hieno sisätilan ravintolakaan takaa etteikö voisi saada kunnon ruokamyrkytystä.

A oli lomalla täällä ja Shanghain päivän jälkeen sairastin nimittäin Caesar-salaatin syömistä kolme päivää ja kokonaisuudessaan vei melkein viikon ennenkuin saatoin todeta olon olevan normaali. Totaalinen tyhjennys, lihaskipuja ja kuumetta kuului siihen ruokamyrkytykseen, mikä oli ennen kokematonta. Kun ollaan Kiinassa, niin ruokamyrkytyksenkin piti olla massiinen!

Niin, Vietnamissa söimme ravintoloissa. Yleisesti ottaen olen enemmän kiinalaisen kuin vietnamilaisen ruoan ystävä. Ehkä satuin onnettomasti tilaamaan minulle sopimattomia ruokia, mutta vietnamilainen keittiö ei houkuttele. Ihan tarkoituksella lautasella oli eräänä iltana sammakkoa. Odotin saavani sammakon jalkoja vähän samaan malliin kuin broilerin. Kuinka ollakaan, sammakko oli paloiteltu lautaselle nahkoineen ja luineen päivineen.

Lihan irrottaminen luista ja nahkan kuoriminen pois ei ole usein Kiinassakaan tapana. Koko möhkäle laitetaan suuhun ja sitten syleksitään liiat pois.

 

 

Jokunen pikku lihanpala näkyi kappaleissa ja sain maistettua sammakkoa. Vaalea, aika miedonmakuinen liha sillä on. Yhdessä sammakkoparassa ei ole paljon  syömistä, mutta useampia en kaivannut. Tuo höttö, jonka alle palaset oli piilotettu, oli jotain tunnistamatonta kuitua, johon eivät suomalaiset hampaat pystyneet ollenkaan.

Sammakkoa edelsi keitto.

 

 

Keitossa oli kasvissuikaleita. Mustat olisi saanut pois keitosta, kun olivat vähän epäilyttävän näköisiä, mutta keitto jäi kokonaan syömättä. Se oli paksua limaa eikä  houkutellut ensimmäisen lusikallisen jälkeen. Lapsuuden kauhu, koulun lautaselle jäähtynyt kesäkeittokin vie voiton siitä sopasta.

J tilasi kyyhkystä, yhden kappaleen kyyhkysiä.

 

 

Sama oli kokemus kyyhkysenkin lihasta; syöhän sitä, aika neutraalin makuista, mutta sitä on ymmärrettävästi aika vähän yhdessä lintusessa.

Siellä täällä muuallakin näkee hätkähdyttäviä ilmiöitä, joita ei osaisi kuvitellakaan näkevänsä Suomessa. Kerran kävelin täällä Suzhoussa suuren kauppakeskuksen ravintolakerroksessa ravintolan ikkunan ohi ja näin vanhan pariskunnan ruokailemassa ikkunan ääressä. Heillä oli edessään  pieni lintu siivet pystyssä ja pääkin tallella. En tiedä, miten lintu oli kypsennetty - vai oliko ollenkaan. Monenlaisia herkkuja!

Turistirannoilla kun olimme, saatoimme syödä myöskin läntisen mallin ravintoloissa, joten eipä hätää ruoan suhteen.

Uutta vuotta otettiin vastaan ei pelkästään lomaillen, vaan myös juhlien ja ihastellen koristuksia, keltaisten kukkien paljoutta ja valoasetelmia.

 

 

Oli kaunista. Puistoissa oli ilmaisia ohjelmallisia juhlia, joissa kirkkaanvärisiin pukuihin pukeutuneet tanssijat ja laulajat esiintyivät.

Vietnamin rahaa piti olla miljoonatolkulla mukana meni ostamaan sitten mitä tahansa. Inflaatio oli tehnyt tehtävänsä. Satatuhatta Vietnamin dongia oli vähän alle neljä euroa! Niinpä saatoimme ikuistaa M:nkin vaivatta kerran elämässään miljonäärinä.

 

 

Kuumana päivänä päätimme lähteä vuorelle, jolla on merelle päin katsova 32 m korkea Jeesus-patsas.  Patsaan on pystyttänyt Vietnamin room.kat. yhteisö 1974 maahan, jossa pääuskonta on islam. 1990-luvulla patsas ja ympäristö viimeisteltiin. Patsas on pari metriä korkeampi kuin Rio De Janeiron Jeesus-patsas. Yli 800 askelmaa kiviportaita oli kiivettävänä aika kuumana päivänä, mutta päätepisteestä saikin sitten hyvän kuvan meren rannan kaupungista.

 

 

Kiviportailla ja niiden reunustoilla oli kauniita kukkaistutuksia, pääasiassa ihmeköynnöstä.

 

 

Satoja portaita ei olisi jaksanut nousta auringonpaisteessa mitenkään, jos matkalla ei olisi ollut erilaisia levähdyspaikkoja. Niissä sai suuhun pantavaa, jos sellaista tarvitsi.  Niissä oli  usein myös vitivalkoisia patsaita, jotka esittivät kohtauksia tai ihmisiä Raamatusta. Tässä niistä pari.

 

 

Jeesus ja nainen kaivolla. Patsaat olivat luonnollisen kokoisia.

 

 

Vuorisaarna.

 

 

Nainen ja lapsi, varmaan Maria ja Jeesus-lapsi.

Nytkin katsellen vuorimatkan ympäristö oli kaunis ja huolella rakennettu. Oli hyvä, että lähdettiin vuorelle.

 

 

Vietnamilaiset, joita tapasimme hotellissa ja muualla, olivat ystävällisiä ja ilmapiiri oli jollain tavalla leppoisampi kuin täällä Suzhoussa. Niin että jos Vietnamin, Kiinan, Singaporen, Malesian ja Hong Kongin lyhyen kokemuksen jälkeen minulta kysytään, minne haluaisin palata, niin vastaus olisi Vietnamiin.  Ehkäpä vielä joskus menen/menemme Ho Tsi Minhin lentokentälle, mistä tämä viimeinen kuva on.