Kielletty kaupunki otti meidät aamulla vastaan harmaahkona, tuulisena ja viileänä. Tiananmenin eli Taivaallisen rauhan aukio on Kielletyn kaupungin eteläpuolella. Aukiolla on Maon mausoleumi ja kai aukioon lasketaan ympäristön muutakin avaraa tilaa, jolla on joitakin rakennuksia ja ainakin yksi monumentti.

Tässä vaelletaan aukiolla kohti Kiellettyä kaupunkia.

 

 

Aukion laidalla olevassa hallintorakennuksessa oli juuri alkanut Kiinan kommunistisen puolueen kokous. Varmaan senkin takia paikalla seisoskeli ojennuksessa virkavallan edustajia. Toisaalta Tianenmenin aukio taitaa olla lähihistoriansakin takia erityisesti virkavallan huomion kohteena.

 

 

Tämä valtaisa talo, jonka katolla liehuivat Kiinan liput, oli puoluekokouksen pitopaikka, Kansojen halli.

 

 

Siellähän se setä-Mao odotteli aukion pohjoislaidalla. Maon kuva on Kielletyn kaupungin pääportin yläpuolella.  Siitä alkaa 1400-luvun alussa rakennettu alue, jolle ei rahvas päässyt ollenkaan keisaridynastioiden aikaan. Alueella on 800 rakennusta ja niissä 9 999 huonetta. Ihan kaikissa ei käyty!!! Matkaa eteläportilta pohjoisportille on 960 m ja leveyttä toisessa suunnassa 750 m.

 

 

Opas kertoi, että kun keisarinna saapui ensimmäisen kerran palatsin alueelle, hän sai kulkea pääportista, joka muuten oli varattu vain muutamien käyttöön. Alemmat virkamiehet yms. saivat kulkea sivuporteista. Keisarinna kulki portista sisään  kerran eikä tullut enää ulos. Viimeinen keisari asusti Kielletyssä kaupungissa 1910-luvulle asti. Hänestä on tehty elokuva "Viimeinen keisari", joka on osittain filmattu Kielletyssä kaupungissa. Mies kuoli puutarhurina 1960-luvulla.

 

 

 On sanottu, että Kiellettyä kaupunkia oli rakentamassa miljoona työläistä mukaan lukien 100 000 käsityöläistä. Rakennukset on koristeltu sekä maalauksin että puu- ja kivikoristein. Tottahan niitä oli korjailtu aikojen saatossa ja ehkä Pekingin olympialaisia varten viimeksi. Tuolloin kaupunki valmistautui monella tavalla vieraita varten. Kuulema mm. taksikuskit opetettiin puhumaan englantia.

 

 

 

 

Koukkumaisilla kattoräystäillä on Kiinassa monissa paikoissa näkyvissä pieniä hahmoja. Kielletyssä kaupungissa hahmoja oli paljon ja varmasti enemmän kuin  missään kaupungin ulkopuolella, sillä lukumäärästä voi päätellä talon asukkaan aseman yhteiskunnassa.

 

 

 

Pohjoisportilta näkyy keisarin alueisiin ennen muinoin edelleen kuulunut  puutarha, joka oli mäellä ja niin laaja, ettei meillä ollut enää aikaa kavuta sinne. Matka jatkui Hutongeille.

 

 

Matkan päässä Kielletystä kaupungista opas neuvotteli riksakuskien kanssa ennenkuin ahtauduttiin aina kaksi kuhunkin koppiin ja lähdettiin kapeille kaduille.

 

 

Jounen vuosikymmen sitten hutongit olivat häviämässä kokonaan. Pekingin keskustaan rakennettiin uusia rakennuksia ja hutongit hävitettiin maan tasalle. Kuitenkin lopulta ennen täystuhoa ymmärrettiin hutongeissa olevan osa Pekingin historiaa ja niitä säästettiin.

 

Nykyisin hutongit ovat valtiovallan suojeluksessa. Niillä oleviin asumuksiin on valtion avustuksella saatu mukavuuksia mm. sähköt. Nuoriso ei kuitenkaan halua majailla pienissä ja vaatimattomissa asunnoissa. He muuttavat kerrostaloihin, mikä tuntuu heille olevan askel edistykseen.

 

 

 

Kotien sisäänkäynnistä saattaa lukea, minkälaista joukkoa asunnossa elelee. Mitä hienommin ja värikkäämmin koristeltu pääovi sen varakkaampi perhe sisällä majailee. Samaa asiaa ilmentää paksujen "tappien" lukumäärä oven päällä. Tässä asunnossa on rahaväkeä, kun noita sinisiä tappeja on peräti neljä.

Entisiin aikoihin ei neljätappisen perheen vesalla ollut mitään mahdollisuuksia solmia suhteita esim. kaksitappisen perheen jälkeläiseen. Järjestys se olla piti!

 

 

Hutongeillä ei näy paljon paljasta maata. Perhekunnat elelivät - joku harva perhekunta vieläkin - pihan ympäröivissä taloissa monta sukupolvea yhdessä. Varmaan silloin joku maatilkkukin löytyi pihan nurkasta. Jotain suuhun pantavaa kasvatetaan maanpuutteen lisäksi katoilla. Olimme Pekingissä niin aikaisin keväällä, ettei kattokasvustosta saanut selvää mitä se oli.

 

 

Vierailimme lounaan merkeissä hutongeilla asuvassa perheessä. Isäntä ja emäntä laittoivat ruokaa omassa keittiössään ja tarjoilivat juuri tehdyn kiinalaisen ruoan meille kodissaan.

Kiinassa oloaikanani on selvinnyt, mikä on yksi kiinalaisen ruoan herkullisuuden salaisuuksista. Kiinalainen ruoka ei parane seisottamisesta eikä ollenkaan pidä uudelleen kuumentamisesta. Senpä takia joku ryhmämme amerikkalaisista oli sitä mieltä, että matkan parhaan aterian saimme tuossa kodissa. Jälkeen jäi esim. Pekingin ankka, jota söimme kuuluisassa ankkaravintolassa.

 

 

Kanat pikku nurkkauksessa olivat hellyttäviä.

 

 

Hutongeilla oli turisteja vastaanottamassa myös kellojen myyjä. Rolexin olisi saanut 20 RMB:llä eli 2,4 eurolla. Kas, kun kukaan ei ostanut.  Sensijaan yksi ryhmäläsistämme erehtyi sanomaan myyjälle, kuinka paljon hän maksaisi kellosta. Sen jälkeen hän olikin myyjästä pääsemättömissä. Nimittäin jos sanot myyjälle ääneen, mitä voisit maksaa kellosta, ja myyjä hyväksyy tarjouksen, se on sama kuin että ilmoitat todella ostavasi kellon. Siinäpähän "ostaja" yritti piilotella hutongien mutkissa myyjän jahdatessa häntä.

 

 

Hutongien nurkilla ajeltiin edelleen.

 

 

 

Riksoja on Kiinassa joka puolella kaupunkialueilla ja erityisesti vanhoilla, autoilla hankalasti liikuttavilla seuduilla. Riksamatka ei maksa paljon, mutta hinnasta on hyvä neuvotella etukäteen. Riksayrittäjät kuuluvat näköjään usein johonkin organisaatioon, jonka tunnukset näkyvät riksoissa. Sillä varmaan pyritään karsimaan hämäräharrastajia pykälien mukaan toimivien joukosta.

 

 

 

Kun on riksoja, joita ajetaan polkupyörävetoisesti, niin pitää olla tietenkin myös polkupyöräkorjaamoita, kts. alla. Ne riksat, joita lapsena näimme kuvissa tai vanhaa Kiinaa esittelevissä filmeissä, ovat mennyttä aikaa. Jos oli silloin pitkälettisellä kiinalaisella kiskomista taakassaan, niin ei tuo näyttänyt helpolta polkupyörälläkään, kun pari paksua länsimaalaista istahti kärryyn.

 

 

Tuossa korjattiin polkupyöriä.  Muitakin käsityöverstaita näkyy Kiinassa kadulla. Suutarit ja vaatteiden korjaajat voivat levittää työpisteensä kadulle tai johonkin nurkkaukseen.  Veitsien ja saksien terottaja saattaa ajella hitaasti polkupyörällä pitkin asuntoaluetta, huudella ja soittaa kelloa, jotta asiakkaat havahtuisivat.

Tekemisen hyvään laatuun ei tarvita hienoja puitteita. Kiinassa kauan asunut kertoi vaatteiden katukorjaajien työn olevan niin hyvää, ettei paikkausta tms. huomaa ollenkaan. Mene ja tiedä. En ole kokeillut.

Hutongeilla kävimme vielä pihapiirissä, jonka yhdessä talossa talon isäntä myi tekemiään paperileikkaus- ja muita töitään.

 

 

 

Kiinalaista posliinia:

 

Kiinan englanninkielinen nimi on China.  Itse asiassa sana merkitsee posliinia. Kun englanninkieliset ulkolaiset  tulivat Kiinaan, he törmäsivät hienoon posliiniin, englanniksi  china. Sitä nimeä, China,  he alkoivat käyttää koko Kiinasta.  Kiinalaiset itse naureskelevat tälle china-nimitykselle. Kiinaksi Kiina on Zhong guo ja posliini ci tai posliiniesine ciqi. Naureskellen kiinalaiset kutsuvat itseään posliinin lapsiksi  ciqi de heizi.

 

Muutaman viikon päästä oleskeluni Kiinassa päättyy.  Pikku hiljaa olen mietiskellyt, mitä jään kaipaamaan, mitä otan mukaan, mitä voin ottaa mukaan. Kiinassa on paljon kaunista. Tänään sattuu jopa ilman laatu olemaan "kaunis" sillä ensimmäistä kertaa kuluvan kevään aikana, jona  laatuindeksiä on ylipäätään julkisesti ilmoitettu, laatuindeksi on Suomessakin hyvälle ilmanlaadulle asetetuissa lukemissa.

Kiinan kauneus on monenlaista, pysyvää ja häviävää. Tässä esimerkkejä molemmista.

Pitkään jatkuneen kylmän kauden jälkeen koristepuut alkoivat kukkia. Ensimmäisten joukossa oli paljaisiin varsiin ja oksiin kukkinut puumainen pensas kotitalomme pihassa. Sieltä ovat tässä useimmat kuvat.

 

 

Vähitellen ilmestyivät pienet vaalenvihreät lehdet pensaaseen.

 

 

Kiinan vanhemmissa rakennuksissa huomaa usein koristeita. Ne saattavat olla puuta tai kiveä. Kiinalaisia kivenhakkaajia ollut Suomessakin töissä ja puun kaiverrustaidon harjoittajia näkyy joskus istuskelemassa puistojen penkeillä työhönsä keskittyneenä. Rakennuksissa voivat taidokkaat koristeet olla jossain varjossa, sivussa silmiltä. On vain haluttu tehdä tasapainoinen, kaunis kokonaisuus niinkuin olisi toissijaista, näkeekö tuloksen kukaan vai ei.

Kaiverrukset, silkkikirjonta ja varmaan muutkin käsityön muodot vaativat oikein mahdottoman pitkää pinnaa. Tekemisessä täytyy olla jokin juonne tai piirre, mikä on yhtä tärkeää kuin tuloksen saaminen, valmiiksi tekeminen.

Alla olevan kuvan nappasin ihan tavalliselta pikku kanavan yli menevältä kävelysillalta. Jos oikein tunnistin, siltakaide oli marmoria.

 

 

Ensimmäistä kertaa näin magnolioita Princetonissa L:n ja M:n luona vieraillessamme. Yhtä ihania olivat Kiinan maisemissa.

 

 

 

 

Pihallamme hyörii joka päivä ryhmä ikääntyneitä kiinalaisia, jotka sukivat puutarhaa. Yksi puulaji kukki pienin valkoisin kukin. Kun sen kukat lakastuivat, tädit putsasivat useina päivinä puiden alla olevia laattoja. Luudat on tehty bambun lehvistä. Lehvät on jätetty pitkiksi ja lehvänipun leveys voi olla 70-90 cm. Luutaa laahataan maassa. Suomen katuharjoilla mummelit menettäisivät varmaan hermonsa tai sitten eivät, kun ovat kiinalaisia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pensaiden ja puiden kirjo on Kiinassa huikea. Kevään tullessa sade huuhtoi niiden värejä kirkkaammaksi, mutta myös uusi kasvu väritti maisemaa hienosti.

 

 

 

 

( Taas tuolla ulkona joku ammuskelee ilotulitteita. Niitä ei tunnu olevan vain muutama, vaan pauke on jatkunut jo muutaman minuutin. Kun otetaan huomioon, että on keskipäivä eivätkä värit näy taivaalla ollenkaan, täytyy olla kyse vain yhdestä asiasta: Pahat henget häädetään kovalla metelillä hiiteen, missä se nyt sitten onkin se hiisi....)

Siis, mielenkiintoinen on puu, jossa samanaikaisesti kasvaa keväällä uusia lehtiä ja toisaalta osa lehdistä ruskettuu tai punertuu ja putoaa pois. Suurin osa lehdistä on vihreitä.  Mitenkähän ihmeessä sellaisen kasvin systeemi toimii?!

********************

Iloksemme saimme kutsun kiinalaisiin häihin. Oikeastaan meidät kutsuttiin yhteen neljästä tapahtumasta, jotka liittyivät kiinalais-suomalaisen pariskunnan hääseremonioihin: 1) kirjottautuminen avioliittorekisteriin 2) valokuvaus, joka oli kestänyt 14 t ja jossa oli vaihdettu vaatteita, kampauksia ja meikkejä moneen kertaan - sekä morsiamelle että sulhaselle 3) Kiinassa pidetty hääjuhla 4) Suomessa kesällä pidettävä hääjuhla. Kaikkian tapahtumasarja levittyy melkein vuoden ajanjaksolle.

 

Katoavaa vai katoamatonta kauneutta?  Olimme tavanneet herttaisen hääparin jo aiemmin, J sulhasen jo heti Kiinaan tultuaan. Häät olivat komeammat kuin missään olen nähnyt, mutta ilmapiiriltään lämpimän leppoisat. Siksi siis toivottavasti katoamatonta.

 

Morsian ja isänsä.

Kun on melkein vuoden Kiinassa, on Pekingissä pakko käydä.  Olin kuullut,  että Suzhou on Pekingiin verrattuna puutarhakaupunki, uudempi ja että Suzhoussa on enemmän korkeaa rakentamista kuin Pekingissä. Keskustassa oli kyllä pilvenpiirtäjiä ihan niinkuin Suzhoussakin kuten kuva osoittaa.  Pohjoisempanakin, 1000 km, Peking on kuin Suzhou, joten sen luulisi vaikuttavan ympäristönäkymään eri vuodenaikoina.  Niin monen monet kuvat ja ihmetykset Pekingin nähtävyyksistä olin nähnyt ja kuullut tähänastisessa elämässäni, että jonkinlainen kuva paikoista oli jo etukäteen. Mutta pitihän ne nyt käydä katsomassa.

 

 

Osallistuimme järjestettyyn matkaan, jonka ohjelma oli täynnä ja vähän ylikin kaikkea mahdollista turistirysää. Meillä ei ollut mukana muita kenkiä kuin kunnon kävelykengät ja muukin varustus sovitettiin sinne tänne poukkoiluun enemmän kuin esim. taolaisluostarissa mietiskelyyn.

Menimme Pekingiin Suzhousta yhdeksän hengen porukalla  yöjunassa. Viisi kansallisuutta, Kiina, Uusi-Seelanti, USA, Saksa ja Suomi olivat edustettuina ja kielenä englanti pääasiassa, mutta omia kieliä tietenkin myös solkattiin. Kaksi englantia puhuvaa kiinalaista opasta, toinen Suzhousta asti ja toinen pekingiläinen, takasivat asiantuntevat kuvaukset ja taustatiedot paikasta kuin paikasta.

Tarkoituksena oli siis nähdä mahdollisimman paljon kolmen päivän aikana.  Ajatus oli esitellä kuuluisimmat Pekingin nähtävyydet niin, että uudelleen sinne mennessä voi paremmin tietää, mihin haluaa erityisesti tutustua. Ja kyllä näimmekin: Kiinan muuri, Kielletty kaupunki ja Tiananmenin aukio, Kesäpalatsi, Taivaan temppeli, Lama temppeli, Hutong-kujat  ja lounas kiinalaisessa kodissa siellä, tutustuminen vanhaan pihapiiriin Hutong-alueella, riksa-ajelu myös siellä, Kung Fu-esitys, Pekingin -ankka-päivällinen, edustustoalue, silkki- ja helmitavaratalo, mitä ihmeellisimpiä snackseja toukista paistettuihin banaaneihin tarjoava myyntikuja ja lipunlaskuseremoniat Tiananmenin aukiolla.

KIINAN MUURI

Heti Pekingiin aamuun tultuamme otettiin suunta Kiinan muurille. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu tuulta, joka kuulema estää usein "hiihtohissin" käytön siinä muurin kohdassa, johon olimme menossa. Niin menimme muurille heti ja se oli viisas päätös.

 

 

"Hiihtohissi" oli ihan järkyttävä ilman tuultakin. Pelkkä puutarhakeinun penkki keikkui vaijerin varassa aikamoisten rotkojen yli. Muuta turvalaitetta ei ollut kuin syliin käännetty aisa.  Ajatus oli vain, että joskus tämä loppuu. Jälkeen päin en muistanut ottaneeni vaijerimatkalla kuvia, mutta näyttihän noita olevan.

 

 

Huom! kuvassa alla itikan kokoinen ihminen kivitasanteella.

 

 

Pekingin kohdalla muuria on 700 km:n pätkä, missä on useita turisteille järjestettyjä ja varustettuja kohtia. Me olimme paikassa nimeltä Mutianyu. Päivä oli pilvinen. Liekö ollut vesisumua vai saastetta. Muurilta ei kuitenkaan näkynyt kovin pitkälle. Se mikä näkyi eli muurin rakenteet, tornit ja muurin kiemurat olivat tuttuja kuvista. Ei  siis tehnyt erityistä vaikutusta koko muuri. Päällimmäisenä  mielessä on vaijerimatka ylös ja  sitten alastulo.

 

 

 

 

Kuinka ollakaan, vain yksi meistä halusi mennä takaisin vuoren juurelle samalla kyydillä millä tultiin ylös. Muita vaihtoehtoja olivat kävely alas ja toisena kelkalla lasku 1.5 km peltiränniä myöten.

 

 

Lopulta yksi meistä käveli ja me loput laskimme kelkalla rännistä suitsait.  Matka oli ihan hauska, vaikka sekin ensin kauhistutti.

 

 

 

Jokaisessa turistipaikassa Kiinassa on valtaisa määrä myyjiä, jotka yrittävät kaupata useimmiten melko äänekkäästi sitä sun tätä. Niin oli Mutianyussakin.

 

 

Liikuimme päivien aikana pikku-bussilla. Pekingin keskustan liikennettä yritetään vähentää rajoittamalla yksityisautoilua siten, että jos rekisterikilvessä on tietty numero ei autolla saa tiettynä viikonpäivänä tulla keskustaan. Ruuhkaa riitti siitä huolimatta. Ensimmäisenä päivänä tuli jo ajatus, että ruuhkassa seisomiseenko täällä aika menee, kun neljällä kaistalla molempiin suuntiin autot etenivät  puolessa tunnissa muutaman sata metriä jos sitäkään.

 

 

Siihen vauhtiin piti tyytyä joskin myöhemmin iltaisin ruuhka helpotti. Muurilta kiirehdimme syömään ja sitten Kung Fu-teatteriin. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mitä tuleman piti. Taistelevia miehiä, jotka hyppivät ja loikkivat? Ensimmäinen näkymä oli teatterin aulassa kuitenkin nuori poika, joka naputti onttoa puu(?)"palloa" rytmikkäästi liikuttamatta mitään muuta paikkaa itsessään kuin kättään. Ilmekkään ei pojalla värähtänyt.

 

 

Esityksen aikana ei saanut kuvata.

 

"Näytelmässä" äiti vei pienen poikansa luostariin Kung Fu-oppiin. Kun poika ei millään olisi halunnut jäädä sinne, vanha mies kertoi pojalle tarinan yhden samanlaisen pienen pojan elämästä oppipojasta loistavaksi Kung Fu- mestariksi. Lopuksi osoittautui, että tarina kertoi tästä kertojasta itsestään ja pikku poika päätti jäädä luostariin, vaikka edelleen pelkäsi.

Kung Fu ei ole taito, jota käytetään valtaamiseen ja hyökkäämiseen, vaan taito palauttaa rauha ja tasapaino ja puolustaa hyvää. Tämän jalon ajatuksen ja ytimen luulen ymmärtäneeni oikein. No, ne taidot olivat kyllä todella ihmeelliset. Koko "näytelmässä " oli vain kaksi naista, pojan äiti ja tyttö, johon oppipoika epähuomiossa (?) rakastui, mutta palasi tietenkin jaloon pyrkimykseensä harjoittaa Kung Fu-taitoja. Niihin eivät naisten liehittelyt näyttäneet  kuuluvan. Miehiä sensijaan oli lauma kertakaikkisen ihmeellisessä fyysisessä kunnossa ja itsensä hillitsemisessä: terävien miekkojen päällä makuuta naulamatto mahan päällä ja naulamaton päällä toinen mies, jonka mahan päällä olevan betoni(?)laatan kolmas mies rikkoi moukarilla. Että sillä tavalla esimerkiksi.

Miehet heittivät voltteja miten päin vain mm. päilleen, hyppelivät korkeuksista ja vääntyivät vaikka minkälaisille kiemuroille ja vauhtia piisasi. Jossain kohdin totesin vieruskaverille, että osaavatkohan miehet enää kävellä tavallisesti!

Esityksen jälkeen yleisö sai mennä kuvauttamaan itsensä "näyttelijöiden" kanssa. Alla oleva kuva on otettu kaukaa katsomosta ja siksi noin epätarkka.

 

 

Ja aulassa nuoret miehet vielä patsastelivat. He eivät häiriintyneet ollenkaan, vaikka ihmiset tuijottelivat ja kuvasivat heitä läheltäkin. Ja jos joku halusi ikuistettavan itsensä Kung Fu-hengessä, sekin onnistui.

 

 

 

Ensimmäinen Pekingin päivä oli illassa.

Kuulemiin!

 

Pian Suomesta tultua läksimme Vietnamiin. Matka oli pitänyt varata ja järjestää hyvissä ajoin viime vuoden puolella, sillä oli kiinalaisen uuden vuoden aika. Myös Vietnamissa juhlitaan samaista aikaa ja ihmisillä oli loma sielläkin. Se näkyi kauppojen kiinni olona eikä kaikkia palveluja ollut saatavana. Mutta se ei ainakaan minua häirinnyt.

Vung Tao-niminen rantakaupunki on Etelä-Vietnamissa lähellä entistä Saigonin ja nykyistä Ho Tsi Minhin kaupunkia.

 

 

Laskuveden aikaan kalastajien veneet olivat kuivalla maalla.

Meri-ilma oli mukavan pehmeää ja lämmintä ja ympäristö muutenkin kasvulle suotuisaa. Hotellimme oli rannan lähellä rinteessä. J toivoi matkalta, että hän voisi palmun alla lukea kirjaa. Se toive toteutui hyvin, sillä hotellin pihoilla oli ihana puutarha polkuineen, palmujakin.

 

 

Tässä on J meidän huushollimme pikku parvekkeella. Esitteen mukaan kaikista huoneista  oli näköala merelle ja näin oli myös meidän villastamme, kun oikein tiirasi.  Olimme tyytyväisiä paikkaan, sillä vaikka korkeammalta olisi voinut nähdä laajemman merinäköalan, olisi siellä ollut varmasti kuumempi kuin alakerrassa, missä puut varjostivat. Lämmintä nimittäin piisasi. Huoneemme ilmastointilaitteet puhisivat yötä päivää.

Iltaisin tuli pimeää nopeasti heti auringonlaskun aikaan. Kansa tuli ulos vaeltelemaan ja erityisesti ajelemaan rantakatua edes takaisin. En ole missään nähnyt niin paljon kaksipyöräisiä ajokkeja kuin Vung Taussa.  Autoja oli myös tietenkin, mutta autot olivat kerrassaan kaksipyöräisten massojen armoilla liikenteessä eikä autoilla näyttänyt pääsevän eteenpäin yhtään sen nopeammin kuin  moottoripyörillä. Katujen iltaelämä oli vilkasta.

 

 

Varmasti katukeittiöistä olisi saanut  vatsansa täyteen. Emme kuitenkaan uskaltaneet Vietnamissa emmekä ole uskaltaneet oikein muuallakaan syödä kaduilla. Nyt myöhemmin  voin kyllä todeta ihan kokemuksesta, ettei hieno sisätilan ravintolakaan takaa etteikö voisi saada kunnon ruokamyrkytystä.

A oli lomalla täällä ja Shanghain päivän jälkeen sairastin nimittäin Caesar-salaatin syömistä kolme päivää ja kokonaisuudessaan vei melkein viikon ennenkuin saatoin todeta olon olevan normaali. Totaalinen tyhjennys, lihaskipuja ja kuumetta kuului siihen ruokamyrkytykseen, mikä oli ennen kokematonta. Kun ollaan Kiinassa, niin ruokamyrkytyksenkin piti olla massiinen!

Niin, Vietnamissa söimme ravintoloissa. Yleisesti ottaen olen enemmän kiinalaisen kuin vietnamilaisen ruoan ystävä. Ehkä satuin onnettomasti tilaamaan minulle sopimattomia ruokia, mutta vietnamilainen keittiö ei houkuttele. Ihan tarkoituksella lautasella oli eräänä iltana sammakkoa. Odotin saavani sammakon jalkoja vähän samaan malliin kuin broilerin. Kuinka ollakaan, sammakko oli paloiteltu lautaselle nahkoineen ja luineen päivineen.

Lihan irrottaminen luista ja nahkan kuoriminen pois ei ole usein Kiinassakaan tapana. Koko möhkäle laitetaan suuhun ja sitten syleksitään liiat pois.

 

 

Jokunen pikku lihanpala näkyi kappaleissa ja sain maistettua sammakkoa. Vaalea, aika miedonmakuinen liha sillä on. Yhdessä sammakkoparassa ei ole paljon  syömistä, mutta useampia en kaivannut. Tuo höttö, jonka alle palaset oli piilotettu, oli jotain tunnistamatonta kuitua, johon eivät suomalaiset hampaat pystyneet ollenkaan.

Sammakkoa edelsi keitto.

 

 

Keitossa oli kasvissuikaleita. Mustat olisi saanut pois keitosta, kun olivat vähän epäilyttävän näköisiä, mutta keitto jäi kokonaan syömättä. Se oli paksua limaa eikä  houkutellut ensimmäisen lusikallisen jälkeen. Lapsuuden kauhu, koulun lautaselle jäähtynyt kesäkeittokin vie voiton siitä sopasta.

J tilasi kyyhkystä, yhden kappaleen kyyhkysiä.

 

 

Sama oli kokemus kyyhkysenkin lihasta; syöhän sitä, aika neutraalin makuista, mutta sitä on ymmärrettävästi aika vähän yhdessä lintusessa.

Siellä täällä muuallakin näkee hätkähdyttäviä ilmiöitä, joita ei osaisi kuvitellakaan näkevänsä Suomessa. Kerran kävelin täällä Suzhoussa suuren kauppakeskuksen ravintolakerroksessa ravintolan ikkunan ohi ja näin vanhan pariskunnan ruokailemassa ikkunan ääressä. Heillä oli edessään  pieni lintu siivet pystyssä ja pääkin tallella. En tiedä, miten lintu oli kypsennetty - vai oliko ollenkaan. Monenlaisia herkkuja!

Turistirannoilla kun olimme, saatoimme syödä myöskin läntisen mallin ravintoloissa, joten eipä hätää ruoan suhteen.

Uutta vuotta otettiin vastaan ei pelkästään lomaillen, vaan myös juhlien ja ihastellen koristuksia, keltaisten kukkien paljoutta ja valoasetelmia.

 

 

Oli kaunista. Puistoissa oli ilmaisia ohjelmallisia juhlia, joissa kirkkaanvärisiin pukuihin pukeutuneet tanssijat ja laulajat esiintyivät.

Vietnamin rahaa piti olla miljoonatolkulla mukana meni ostamaan sitten mitä tahansa. Inflaatio oli tehnyt tehtävänsä. Satatuhatta Vietnamin dongia oli vähän alle neljä euroa! Niinpä saatoimme ikuistaa M:nkin vaivatta kerran elämässään miljonäärinä.

 

 

Kuumana päivänä päätimme lähteä vuorelle, jolla on merelle päin katsova 32 m korkea Jeesus-patsas.  Patsaan on pystyttänyt Vietnamin room.kat. yhteisö 1974 maahan, jossa pääuskonta on islam. 1990-luvulla patsas ja ympäristö viimeisteltiin. Patsas on pari metriä korkeampi kuin Rio De Janeiron Jeesus-patsas. Yli 800 askelmaa kiviportaita oli kiivettävänä aika kuumana päivänä, mutta päätepisteestä saikin sitten hyvän kuvan meren rannan kaupungista.

 

 

Kiviportailla ja niiden reunustoilla oli kauniita kukkaistutuksia, pääasiassa ihmeköynnöstä.

 

 

Satoja portaita ei olisi jaksanut nousta auringonpaisteessa mitenkään, jos matkalla ei olisi ollut erilaisia levähdyspaikkoja. Niissä sai suuhun pantavaa, jos sellaista tarvitsi.  Niissä oli  usein myös vitivalkoisia patsaita, jotka esittivät kohtauksia tai ihmisiä Raamatusta. Tässä niistä pari.

 

 

Jeesus ja nainen kaivolla. Patsaat olivat luonnollisen kokoisia.

 

 

Vuorisaarna.

 

 

Nainen ja lapsi, varmaan Maria ja Jeesus-lapsi.

Nytkin katsellen vuorimatkan ympäristö oli kaunis ja huolella rakennettu. Oli hyvä, että lähdettiin vuorelle.

 

 

Vietnamilaiset, joita tapasimme hotellissa ja muualla, olivat ystävällisiä ja ilmapiiri oli jollain tavalla leppoisampi kuin täällä Suzhoussa. Niin että jos Vietnamin, Kiinan, Singaporen, Malesian ja Hong Kongin lyhyen kokemuksen jälkeen minulta kysytään, minne haluaisin palata, niin vastaus olisi Vietnamiin.  Ehkäpä vielä joskus menen/menemme Ho Tsi Minhin lentokentälle, mistä tämä viimeinen kuva on.

 

 

 

 

 

 

Upouusi ilmanpuhdistin hurajaa tuossa olohuoneen keskellä. Muut läksivät kauemmas kaupoille hankkimaan vierailulla olevalle A:lle Juuri Niitä lenkkareita. Säätilaa voisi kuvata jokseenkin lämpimähköksi +11 C:ssa. Aurinko yrittää paistaa läpi kaiken kattavan saastesumun. Olikohan ulos ihan välttämätöntä mennä, kun näyttääkin tältä:

AQI (Air Quality Index) osoittaa Suzhoun ilman olevan tällä hetkellä tasolla 229 eli erittäin epäterveellistä. Ehkä se ajatus on, että kun me olemme täällä vain kuitenkin rajallisen ajan, niin olkoot lukemat omassa liemessään. J:n yritys kuten monet muutkin ulkolaiset yritykset kustantavat kotiin ilmanpuhdistimen, joten olemme paremmassa turvassa sisällä ja varmasti paremmassa turvassa kuin useimmat kiinalaiset. Mutta aika hurjalta tuntuu eikä koti-Suomen ikävää tarvitse kaivella kovin kaukaa.

Ilmanlaatua kuvaavaa indeksiä, joka päivittyy 10 min:n välein, on alettu julkaista virallisesti vasta tämän vuoden alusta. Sitähän ei tietenkään kerrota yleisesti, kuinka laajasti ja millä tavoin kiinalaiset ovat reagoineet tähän uudistukseen. Joka tapauksessa kansalaiset ovat vaatineet keskusjohtoa ryhtymään toimenpiteisiin huonon ilmanlaadun korjaamiseksi. No, ihan äkkiä muutosta ei tapahdu. Toisaalta kun Kiinassa keskusjohto päättää jotakin tapahtuvaksi, niin sehän tapahtuu. Että toivottavasti alkavat päätellä pian.

Päivänä muutamana mobilisoitiin joukot toisen uhkan kimppuun. Sen hoitaminen olikin helppoa, kun saattoi selvitä lapiopelillä. Kyseessä oli lumi. M:n koululta tuli viesti, että tänään ei tarvitse tulla kouluun, kun liikenteessä on vaarallista. Onhan se, jos lumi on maassa ja linja-autoissa ei ole kuin kesärenkaat. Suomessakin bussit ajavat kesärenkailla kai, mutta kuskit ovat tottuneita talvikeleihin toisin kuin täkäläiset. Lasten harmiksi (?) lumi suli melkein kokonaan pois jos seuraavaan aamuun mennessä.

Myöhemmin vielä saimme koulun nettisivuilla selityksen yleensä  turvallisuuskäytännöistä koululaisille vaarallisissa tai epäterveellisissä tilanteissa. Kuulema on määritelty myös ilman myrkkyraja, jonka ylityksestä seuraa kotikoulua.

Kaiken tämän keskellä vietetään huomenna kiinalaisen uuden vuoden juhlinnan päätöstä. Suzhoussa kokoonnutaan alkuperäiseen juhlaan vanhaan kaupunkiin jonkun portin luokse. Meille lähempänä on vajaan kilometrin päässä olevalla Moon Harbour-alueella olevat juhlat, joiden rekvisiittaa on ollut paikalla uudesta vuodesta lähtien.

Juhlat ovat varsinaiselta nimeltään lyhtyjuhlat. Huomenna toivomme näkevämme ilmaan laskettavia paperilyhtyjä, jotka nousevat leijailemaan niiden sisälle sytytettyjen elävien kynttilöiden avulla.

Kansalle leipää ja sirkushuveja, etteivät liikoja kysele puhtaan ympäristön perään. Kuinkahan monta kivihiiltä polttavan energiamyllyn tuntia näidenkin tuhansien ja miljoonien valojen sähkön tuottamiseen tarvitaan? Aika hyvin sopii tähän myös se sanonta, että moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä!!

Koko-perhe-ajatus jäikin nyt kokonaan sivuun tässä vuodatuksessa. Jospa sitten seuraavalla kerralla.

Kuulumisiin!