Muuta emme oikein tienneet kuin että menemme jonnekin harjoittelemaan kiinankielistä laulua ja että Pekingin ooppera on jollain tavalla mukana kuvassa. J oli aiemmin ollut paikalle kutsujan kiinankielen opissa ja oli nyt lupautunut uuteen koitokseen. Kolme nuorta kiinalaisneitiä, yksi amerikkalainen mies ja me nousimme autoon ja ajelimme pitkät matkat Suzhoun maisemissa. Odotimme menevämme johonkin esim. kerhotilaan. Mutta auto pysähtyikin suuren nurmikentän laitaan keskellä kerrostaloja. Jaa, siitä sitten lähdettiinkin nurmelle viileän rivakkaan tuuleen. Takin vetskari kiinni ja huppu tiukasti päähän.

                                                          




Kaikille jaettiin A4-paperi käteen ja aloitettiin tekstiin tutustuminen. "Wai guo ren ba na jing xi jiao zuo bei-jingo-pe-ra .........."


Yhtään kiinaa osaamattomalle 14 riviä binjyi'ä (meidän aakkosilla kirjoitettua kiinaa, jossa on lausuntamerkinnät) näytti hengästyttävältä. Yritettiin lukea ja lausua ja samalla selitetttiin englanniksi, mistä laulussa kerrottiin. Jotain Pekingin oopperassa esitettävää tarinaa siinä oli, kuninkaan hevosta ja ryöväriä. Sitten opiskeltiin läppäriltä kuunnellen sävel  tähän teokseen.

Pelkkä läppärin kaiutin ei oikein riittänyt selvästi tuomaan esille vaikeaa sävelmää. Lisäksi vaikka kiinalaiset osasivatkin laulun, ei se kyllä minusta oikein missään vaiheessa heidän laulamanaan kuulostanut samalta mitä läppäristä tuli. Meidän ulkolaisten laulu olikin sitten jotain räppiä!!

Tämä opettaja oli oikein liikunnallinen ja hänen suunnitelmansa oli, että me opiskelemme myös Peking-oopperan liikehdintää. No voi hyvä jysäys!  "Tässä alussa on vain silmien vilkasta liikuttelua näin. Ja tässä kohdassa näin... ja sitten peukalot ylös ...ja tässä sivuttain ympäri."  Oli hiukan liian kunnianhimoiset suunnitelmat etenkin kun hän jopa ehdotti ilman paperia laulamista. Laulu piti esittää myös yksin. Miehiä armahdettiin, muttei minua.





                      



 


                                                               


Voisipa tähän laittaa videopätkiä. Joku kiinalainen Hauskat kotivideot-ohjelma esittäisi videota varmasti suurella menestyksellä!