Kun on melkein vuoden Kiinassa, on Pekingissä pakko käydä.  Olin kuullut,  että Suzhou on Pekingiin verrattuna puutarhakaupunki, uudempi ja että Suzhoussa on enemmän korkeaa rakentamista kuin Pekingissä. Keskustassa oli kyllä pilvenpiirtäjiä ihan niinkuin Suzhoussakin kuten kuva osoittaa.  Pohjoisempanakin, 1000 km, Peking on kuin Suzhou, joten sen luulisi vaikuttavan ympäristönäkymään eri vuodenaikoina.  Niin monen monet kuvat ja ihmetykset Pekingin nähtävyyksistä olin nähnyt ja kuullut tähänastisessa elämässäni, että jonkinlainen kuva paikoista oli jo etukäteen. Mutta pitihän ne nyt käydä katsomassa.

 

 

Osallistuimme järjestettyyn matkaan, jonka ohjelma oli täynnä ja vähän ylikin kaikkea mahdollista turistirysää. Meillä ei ollut mukana muita kenkiä kuin kunnon kävelykengät ja muukin varustus sovitettiin sinne tänne poukkoiluun enemmän kuin esim. taolaisluostarissa mietiskelyyn.

Menimme Pekingiin Suzhousta yhdeksän hengen porukalla  yöjunassa. Viisi kansallisuutta, Kiina, Uusi-Seelanti, USA, Saksa ja Suomi olivat edustettuina ja kielenä englanti pääasiassa, mutta omia kieliä tietenkin myös solkattiin. Kaksi englantia puhuvaa kiinalaista opasta, toinen Suzhousta asti ja toinen pekingiläinen, takasivat asiantuntevat kuvaukset ja taustatiedot paikasta kuin paikasta.

Tarkoituksena oli siis nähdä mahdollisimman paljon kolmen päivän aikana.  Ajatus oli esitellä kuuluisimmat Pekingin nähtävyydet niin, että uudelleen sinne mennessä voi paremmin tietää, mihin haluaa erityisesti tutustua. Ja kyllä näimmekin: Kiinan muuri, Kielletty kaupunki ja Tiananmenin aukio, Kesäpalatsi, Taivaan temppeli, Lama temppeli, Hutong-kujat  ja lounas kiinalaisessa kodissa siellä, tutustuminen vanhaan pihapiiriin Hutong-alueella, riksa-ajelu myös siellä, Kung Fu-esitys, Pekingin -ankka-päivällinen, edustustoalue, silkki- ja helmitavaratalo, mitä ihmeellisimpiä snackseja toukista paistettuihin banaaneihin tarjoava myyntikuja ja lipunlaskuseremoniat Tiananmenin aukiolla.

KIINAN MUURI

Heti Pekingiin aamuun tultuamme otettiin suunta Kiinan muurille. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu tuulta, joka kuulema estää usein "hiihtohissin" käytön siinä muurin kohdassa, johon olimme menossa. Niin menimme muurille heti ja se oli viisas päätös.

 

 

"Hiihtohissi" oli ihan järkyttävä ilman tuultakin. Pelkkä puutarhakeinun penkki keikkui vaijerin varassa aikamoisten rotkojen yli. Muuta turvalaitetta ei ollut kuin syliin käännetty aisa.  Ajatus oli vain, että joskus tämä loppuu. Jälkeen päin en muistanut ottaneeni vaijerimatkalla kuvia, mutta näyttihän noita olevan.

 

 

Huom! kuvassa alla itikan kokoinen ihminen kivitasanteella.

 

 

Pekingin kohdalla muuria on 700 km:n pätkä, missä on useita turisteille järjestettyjä ja varustettuja kohtia. Me olimme paikassa nimeltä Mutianyu. Päivä oli pilvinen. Liekö ollut vesisumua vai saastetta. Muurilta ei kuitenkaan näkynyt kovin pitkälle. Se mikä näkyi eli muurin rakenteet, tornit ja muurin kiemurat olivat tuttuja kuvista. Ei  siis tehnyt erityistä vaikutusta koko muuri. Päällimmäisenä  mielessä on vaijerimatka ylös ja  sitten alastulo.

 

 

 

 

Kuinka ollakaan, vain yksi meistä halusi mennä takaisin vuoren juurelle samalla kyydillä millä tultiin ylös. Muita vaihtoehtoja olivat kävely alas ja toisena kelkalla lasku 1.5 km peltiränniä myöten.

 

 

Lopulta yksi meistä käveli ja me loput laskimme kelkalla rännistä suitsait.  Matka oli ihan hauska, vaikka sekin ensin kauhistutti.

 

 

 

Jokaisessa turistipaikassa Kiinassa on valtaisa määrä myyjiä, jotka yrittävät kaupata useimmiten melko äänekkäästi sitä sun tätä. Niin oli Mutianyussakin.

 

 

Liikuimme päivien aikana pikku-bussilla. Pekingin keskustan liikennettä yritetään vähentää rajoittamalla yksityisautoilua siten, että jos rekisterikilvessä on tietty numero ei autolla saa tiettynä viikonpäivänä tulla keskustaan. Ruuhkaa riitti siitä huolimatta. Ensimmäisenä päivänä tuli jo ajatus, että ruuhkassa seisomiseenko täällä aika menee, kun neljällä kaistalla molempiin suuntiin autot etenivät  puolessa tunnissa muutaman sata metriä jos sitäkään.

 

 

Siihen vauhtiin piti tyytyä joskin myöhemmin iltaisin ruuhka helpotti. Muurilta kiirehdimme syömään ja sitten Kung Fu-teatteriin. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mitä tuleman piti. Taistelevia miehiä, jotka hyppivät ja loikkivat? Ensimmäinen näkymä oli teatterin aulassa kuitenkin nuori poika, joka naputti onttoa puu(?)"palloa" rytmikkäästi liikuttamatta mitään muuta paikkaa itsessään kuin kättään. Ilmekkään ei pojalla värähtänyt.

 

 

Esityksen aikana ei saanut kuvata.

 

"Näytelmässä" äiti vei pienen poikansa luostariin Kung Fu-oppiin. Kun poika ei millään olisi halunnut jäädä sinne, vanha mies kertoi pojalle tarinan yhden samanlaisen pienen pojan elämästä oppipojasta loistavaksi Kung Fu- mestariksi. Lopuksi osoittautui, että tarina kertoi tästä kertojasta itsestään ja pikku poika päätti jäädä luostariin, vaikka edelleen pelkäsi.

Kung Fu ei ole taito, jota käytetään valtaamiseen ja hyökkäämiseen, vaan taito palauttaa rauha ja tasapaino ja puolustaa hyvää. Tämän jalon ajatuksen ja ytimen luulen ymmärtäneeni oikein. No, ne taidot olivat kyllä todella ihmeelliset. Koko "näytelmässä " oli vain kaksi naista, pojan äiti ja tyttö, johon oppipoika epähuomiossa (?) rakastui, mutta palasi tietenkin jaloon pyrkimykseensä harjoittaa Kung Fu-taitoja. Niihin eivät naisten liehittelyt näyttäneet  kuuluvan. Miehiä sensijaan oli lauma kertakaikkisen ihmeellisessä fyysisessä kunnossa ja itsensä hillitsemisessä: terävien miekkojen päällä makuuta naulamatto mahan päällä ja naulamaton päällä toinen mies, jonka mahan päällä olevan betoni(?)laatan kolmas mies rikkoi moukarilla. Että sillä tavalla esimerkiksi.

Miehet heittivät voltteja miten päin vain mm. päilleen, hyppelivät korkeuksista ja vääntyivät vaikka minkälaisille kiemuroille ja vauhtia piisasi. Jossain kohdin totesin vieruskaverille, että osaavatkohan miehet enää kävellä tavallisesti!

Esityksen jälkeen yleisö sai mennä kuvauttamaan itsensä "näyttelijöiden" kanssa. Alla oleva kuva on otettu kaukaa katsomosta ja siksi noin epätarkka.

 

 

Ja aulassa nuoret miehet vielä patsastelivat. He eivät häiriintyneet ollenkaan, vaikka ihmiset tuijottelivat ja kuvasivat heitä läheltäkin. Ja jos joku halusi ikuistettavan itsensä Kung Fu-hengessä, sekin onnistui.

 

 

 

Ensimmäinen Pekingin päivä oli illassa.

Kuulemiin!