Ihana, leppeä eikä ollenkaan hikinen kesälauantai  oli  menneenä viikonloppuna. Sunnuntai oikeastaan oli myös kuin linnunmaitoa verrattuna aiempiin viikkoihin. Lämpötilat kieppuivat ja kieppuvat siinä 23-27 C:ssa ja kun tuulenvire liikuttaa ilmaa, on ulkona oleminen kerrassaan nautinto. Ilmastoinnit on pysäytetty ja parvekkeiden ovia ja ikkunoita voi pitää auki.  Herkkänahkaisena saan helposti ötökkäpistoksia, jos emme muista vetää verkkoja avointen ikkunoiden eteen. Ulkona pistoksia saan jonkun verran joka tapauksessa.

Ötökkäverkot ovat täällä pysyvästi joissakin ikkunoissa. Verkkoja on vaikea sanoa kärpäsverkoiksi, koska eläimet eivät päästä ääntäkään eikä niitä silmillä myöskään useinkaan huomaa. Verkot pitää vetää ikkunan sivulta rullalta yli ikkuna-aukon. Jonkinlainen systeemi kiinnittää ne helposti toiseen reunaan ikkunaa niin, että verkko on tiiviisti yli ikkunan. Sellaiset pitäisi olla Suomessakin; vetäise ikkunan sivulta eteen ja laske takaisin tarpeen mukaan.

*************************************

Meidän miehet ovat innostuneita sähkömopoista. Niitä on hyvin paljon liikenteessä ja niiden etu on saasteettomuus ja tietenkin se, ettei tarvitse huhuilla taksia. Toisaalta ekologisesti arveluttavaa energiaa tarvitaan niihinkin, sillä akut ladataan normaalista sähköverkosta. Jotkut mopot ovat polkupyörän ja mopon välimuotoja. Niillä pääsee eteenpäin lihasvoimalla, jos akku sattuu tyhjenemään kesken matkan. Ei kun mammakin mopo-oppiin!

Yhdellä vaihteella, kaasulla ja jarruilla varustettua mopoa on toisaalta helppo ajaa. Vaikeus on saada pidettyä pikkupyöräinen mopo ajolinjassa. Ensimmäisellä kerralla harjoteltiin parkkipaikalla ja siinä olivat pensasistutukset vähän vaarassa. Kaikki pysyivät silti hengissä ja nahka ehjänä. JA parkkipaikan hienot mersut ja bemarit kolhuitta, heheheh.  Jo toisen harjoituskerran jälkeen paineltiinkin kadulle suureen maailmaan.

. 

Siellä en selvinnytkään ihan ilman vaurioita. Jalka kärsi polkimen raapaisusta, kun törmäsin matalaan aitaan. Mutta täytyyhän jonkun paikan olla rempallaan, kun entiset kolhut ovat jo melkein parantuneet. Ajelimme omasta neighbour centeristä vähän kauemmas toiseen neippariin. Siellä oli, ah, niin hartaasti etsitty posti, josta vihdoin saimme postimerkkejä ja jonne jättää kirje postitettavaksi. Nytpähän sekin löytyi.

Käsittämätöntä on, että ainakaan täällä Suzhoussa ei ole postilaatikoita juuri missään. En ole nähnyt yhtäkään, mutta niitä kuulema on. Ja joskus vaikka olisi peräti postitoimisto, niin sieltä ei saa postimerkkejä!! Siinä ihmettä kerrakseen.

 

Leipomosta olisi saanut ihanan näköisiä kakkuja.       Pois lähtiessä näin tyyppillisen asetelman: lapsi mopoa ajavan aikuisen jalkojen välissä.

Moni kakku päältä kaunis, mutta mitähän on sisällä. Sitä ei aina arvaa. Lisäksi leipomoiden tuoreista ja edullisista leivonnaisista on usein vaikea erottaa, ovatko ne makeita vai suolaisia. Hankin aiemmin toisesta leipomosta yhtä sun toista perjantai-iltaa varten, kun suomalaiset P ja J tulivat iltakahville. Kauppakorissa oli mm. mukavasti kotipullan näköisiä palleroita aika kasa. Mutta hetkinen, J oli alkanut epäillä jo ottaessaan pullan lautaselle. Olipa painava. Ja niinhan siinä kävi, että ihanat " kotipullat" jäivät syömättä.


 

Kananmunan keltuainen ja jotain tummaa, joka ei ollut suklaata. J.n arvelun mukaan se oli aikansa elänyt valkuainen .... hmmm..

******************************************

Palataanpa lauantaihin. Mopot parkkiin ja taksilla vanhaan kaupunkiin. Suuntasimme historiakadulle, joka on kapea, jalan kuljettava ja kanavaa myötäilevä ikivanha katu. Jossain puhutaan tuhannesta vuodesta, jossain sanotaan, että Suzhoun vanha kaupunki on 2500 vuotta vanha. Tiedä niistä sitten, mikä kohta on minkin ikäinen.

      

Hyvän sään houkuttelemina kadulla oli paljon ihmisiä, sekä täkäläisiä että harvinaisen paljon turisteja kauempaa. Tarjolla on ravintolapalveluita mutta myös kauppoja, joissa tuntui olevan laadukasta tavaraa mm. silkkitöitä, koruja, keramiikkaa, bambutöitä.  Silkkitöitä ei saanut kuvata, mutta ne olivat nyt jo vähän harjaantuneella silmällä katsottuna loistavia. Perinteisten aiheiden, lintujen, maisemien, lohikäärmeiden,lootus- ja krysanteemikukkien, lisäksi oli joitakin modernimpia kuvia. Olisin voinut hyvin ottaa yhden mukaani, mutta hinnat huitelivat mieluisissa töissä tuhansissa euroissa.



Korttikaupassa tarjottiin sadoittain erilaisia kierrätyspaperillekin painettuja kortteja ja muistikirjoja jne.

Kiinalaisissa häissä yksi merkittävimmistä osista on valokuvaus.  Hääparit tulevat johonkin kauniiseen ja merkittävään paikkaan ja kuvaamisessa auttaa joukko ihmisiä pitämällä valoheijastajia ja auttamalla kuvaajaa muutenkin. Hääpari saattaa vaihtaa vaatteita välillä ja syödä välipalaa pitkän tapahtuman aikana. Huomaa tässä USAn lippu hääparin kesksellä olevassa matka- tms. laukussa. USA on kai unelmien maa.



                        

Kaaso



Kiinalaista viikonlopun viettoa. Nuori perhe isosisän kanssa kävelemässä siellä missä muutkin ovat. Ja lapsukainen on keskipisteenä.



Sivukujan kanava.



Kuivakukkien myyjän polkupyörä. Kuivakukat olivat osittain samoja mitä Suomessakin. Kukat oli sidottu kimpuiksi, joiden väriyhdistelmät eivät houkutelleet ostoksille.



Lisää kuiv... eikun taidekuva Suzhoun vanhasta kaupungista by JR.



Tässä puussa oli vähän niinkuin pihlajan lehdet, mutta ihan erikoinen kukkarypäs. Se muistutti ohi kukkineen voikukan värjääntynyttä siemenhuitulaviuhkaa.



Nuorison hostelli näytti oikein mielenkiintoiselta. Minkälaistakohan olisi yöpyä noissa maisemissa?!





Lounaaksi söimme dumplinkeja (dumplings). Ne ovat valkoisesta jauhosta sitkeäksi leivottuja palleroita, joiden sisässä on liha tai kasviksia tai... Kypsennys tapahtuu kai höyryttämällä. Olivat ihan syötäviä, jopa maukkaita kun sisällä oli lihaa. Maukkaita olivat paitsi nuo keltaiset, jotka olivat jotain hyytelöä, kauttaaltaan tahnamaista keltaista. Ei syöty niitä. Tässä kanavan veden päälle rakennetussa välipalaravintolassa oli epäystävällisyydessä huippuun hiottu henkilökunta niin että ehkä täytyy seuraavalla kerralla etsiä toinen lounaspaikka, jos retki vielä suuntautuu historiakadulle. Ja varmaan suuntautuukin. Katsottavaa riittää.



Roskankerääjät veneessään.



Joku niistä hämäristä nurkkauksista, joiden mustissa ikkunoissa saattaa mielikuvitella jotain entisajan elämästä.



J tarvitsi jakoavaimen ja sellainen löytyi sekatavarakaupasta jo vähän pois päin historiasta. Jakoavain taisi maksaa peräti 3 euroa.



Kaupasta, jonka yksi seinä oli avoin kadulle, olisi löytynyt varmaan monenlaista tarviketta vaikkakin järjestys näytti epämääräiseltä.







Vanhan kaupungin kadut ovat ahtaat. Liikennettä kuitenkin on paljon erityisesti viikonloppuisin.  Kuten mopoilijoista näkyy, sinne liikenteeseen vaan mennään sekaan. Turha jäädä odottelemaan, että jonoon tulisi tyhjä väli. Saimme jotenkin napattua taksin ja pääsimme kotiin lepäämään ennen seuraavan päivän seikkailuja smiley.